KID'S ROOM

Lastenhuoneen sisustaminen on ollut itselleni haastavaa, koska a) ei aiempaa kokemusta ja b) lapsemme huone toimii tarvittaessa myös vierashuoneenamme. Joten paitsi että huoneesta on haluttu viihtyisä taaperolle, on siitä haluttu myös rauhallinen tyyssija vieraille. Haastava yhtälö kieltämättä, mutta toistaiseksi rauhallisen värimaailman myötä tila toimii molemmille ja taaperokin viihtyy ainakin vielä, kun oma huone ei vielä ole niin tärkeässä roolissa.

Lastenhuone4.png
Lastenhuone3.png
Lastenhuone5.png

En halunnut huoneeseen liian paljon tilaa vievää vierassänkyä/- sohvaa, ja kun sopivan kokoista ei löytynyt, teetin puusepällä mittatilauksena levitettävän daybedin. Inspiraationa toimi löytämäni kuva Pinterestistä ja Helsingin lasi- ja puu toteutti toiveeni mallikkaasti. Patjat puolestaan tilattiin Tampereen Vaahtomuovi Oy:sta, jota myöskin voin lämmöllä suositella. Erinomainen palvelu ja lopputulos!

Taaperon sänky Suomen Voimistelutuotteelta. Tätä pienempää kokoa sängystä ei ollut enää saatavilla, mutta onneksemme he suostuivat tekemään vielä yhden meille mittojen mukaan. Sydämellinen kiitos vielä! Sänky on juuri sopiva, kaunis ja käytännöllinen.

Huoneen oveksi tilasimme Kuopion Lasilinkiltä mustan vaatehuoneemme oviemme kanssa yhtenäisen ruudukko-oven. Päädyimme liukuoveen tilankäytön vuoksi ja materiaalina päädyimme lasiin, koska huone sijaitsee toisella puolen asuntoa omassa sopessaan (vanhan keittiön tilalla), joten erityistä oven tuomaa näkösuojaa ei tarvittu. Päinvastoin taaperon leikkejä on helppo tarkkailla lasioven takaa ja tarvittaessa ovi kuitenkin rajaa huoneen hiljaiseksi.

Vaikkakin värimaailma on harmoninen, taaperolle sopivat kalusteet ja lelut ovat toki tärkeässä roolissa. Boblesin Elefantti on ollut hitti, samoin kuin Magnin potkuauto. Kummeilta saadut jääkiekkomailat ovat myös kovassa käytössä sekä toki jokapojan unelma: ikioma parkkitalo! Vinkki: Tyylikäs ja katseenkestävä parkkitalo löytyi PlanToys:lta.

Toim. huom. huone ei todellakaan useinkaan näytä tältä, vaan kaikki lelut on kaivettu kaapin kätköistä ja ne ovat hujan hajan huonetta. Kuten varmaan muillakin? Ikean lipasto säilytyslaatikoineen kätkee sisäänsä onneksi yllättävän paljon ja sinne saa kaiken illan tullen siivottua. Siisti huone, rauhalliset unet… I wish!

xx


REMONTTI UPDATE: KEITTIÖMME

Ihanaa päästä viimein esittelemään remonttituotoksia! Ensimmäisenä vuorossa keittiömme.

Lähtötilanteessa meillä oli noin 100 vuotta vanha mintunvihreä keittiö toisella puolella asuntoamme. Halusimme tehdä vanhasta keittiöstä makuuhuoneen. Uuden keittiön halusimme puolestaan siirtää olohuoneen yhteyteen. Niinpä pääsimme aloittamaan uuden keittiön kanssa kokonaan puhtaalta pöydältä.

Uuden keittiön rakentaminen kokonaan uuteen huoneeseen ei toki ollut mutkatonta, vaan vaati paljon selvitys- ja suunnittelutyötä, sekä putki- ja sähkötöitä. Myös olohuoneen ja makuuhuoneen seinää siirrettiin, jotta uudelle olohuone-keittiölle saatiin lisää tilaa. Prosessi oli työläs ja hidas, mutta käytännössä muutokset oli helppo toteuttaa, sillä onneksemme uuden keittiön putket saatiin vedettyä suoraan olohuoneen seinän takana olevasta wc:stä ja poistoilmalle tarvittava hormi oli jo olohuoneen yhteydessä vapaana.

Keittiön päädyimme kiertelyjen jälkeen ottamaan Kitzeniltä, koska erinomainen palvelu ja kyky toteuttaa toiveemme mittatilauksena.

Halusimme uudesta keittiöstä mahdollisimman yksinkertaisen ja “ei keittiömäisen”, koska keittiö tulisi olohuoneen yhteyteen. Lisäksi avoimesta makuuhuoneestamme olisi myös suora näkymä olohuone-keittiöön. Tästä syystä päätimme jättää yläkaapit kokonaan pois ja integroida kaikki mahdolliset kodinkoneet. Liedeksi valitsimme työtasoon integroitavan Bora basic induktioliesitason, jossa on samassa myös liesituuletin. Näin ollen myöskään liesituulettimesta ei tulisi katseenvangitsija. Pöytätasosta jouduimme tinkimään, koska kompakti tila, mutta hyvin olemme pärjänneet. Hyvin suunniteltu pienikin keittiö voi olla oikea tilaihme, kiitos Kitzen ja Riija!

Aamiaiskaappi oli myös toiveissamme, jotta kaikki kodinkoneet ja sähkölaitteet saataisiin pois tasoilta piiloon kaapin uumeniin ja aamiaiskaappi on kyllä osoittanut paremmaksi kuin ikinä osasimme kuvitella. Kaappi kätkee sisäänsä todella paljon ja lisäksi kaappiin integroidut valot tuovat paljon lisävaloa ja ovat myös todella tunnelmalliset pimeinä iltoina. Seinän sisään taittuva ovi on käytännöllinen eikä vie turhaa tilaa tasolta aukiollessaan. Ehdottomasti hyvä satsaus siis!

Keittiö oli ehdottomasti remontin suurin ja työläin (ja hitain) muutostyö. Lopputulokseen olemme kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä. Kaikki toimii ja tila on kaunis kaikessa vähäeleisyydessään.

What do you think?

xx

REMONTTI UPDATE: MELKEIN VALMISTA

Huh, maaliskuun loppu jo häämöttää! Samoin häämöttää viimein myös remontin loppu. Halleluja!

Työlistalla on enää lattialistojen, takan ja yhden sisäoven asennus. Muilta osin on jo valmista. Uskomatonta! Viimeisimpinä viimeisteltiin sähkötyöt, asennettiin uudet sisäovet ja vaatehuoneemme ovet.

Sisäoviksi valitsimme valkoiset massiivipuiset peiliovet, mutta vaatehuoneemme oviksi teetimme Lasilinkillä mittatilauksena mustat ruudukko-ovet peilipinnoin.

Jännitin miltä peilipintaiset ovet tulevat näyttämään kolmimetrisinä ja ettei vaikutelma vain ole, no, liian överi. Nappiin kuitenkin meni! Mustat ruudukko-ovet tuovat ryhtiä muuten harmoniseen yleisilmeeseen ja sopivat hyvin yhteen mustanpuhuvan takkamme kanssa. Näkymä on vaikuttava, mutta yksinkertaisen kaunis.

Lasilinkkiin päädyimme, koska äärimmäisen hyvä asiakaspalvelu satojen kilometrienkin takaa. Kiitos vielä Lasilinkille, olemme lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisiä. Ovet ovat upeat!

Kokonaisuudessaan remontin osalta on tähän mennessä tehty:

- Vanhojen väliseinien purku & uusien rakentaminen suunnitelman mukaisesti

- Uuden keittiön putki- ja sähkötyöt

- Takan purku

- Eteisen vanhojen kaappien purku

- Uuden vaatehuoneen rakentaminen vanhaan alkoviin

- Eteisen ja vaatehuoneen valaistuksen uusiminen

- Vanhan piian oven sulku ja levyttäminen umpeen

- Eteisen uuden avohyllyn rakentaminen

- Uuden keittiön asennus

- Vanhan keittiön purku

- Vanhan keittiön muuttaminen makuuhuoneeksi

- Sähkötöiden viimeistely

- Vaatehuoneen lasiovien asennus

- Seinien maalaus kauttaaltaan

- Uusien sisäovien asennus

- Lattian hionta & lakkaus


Parin viikon päästä saadaan sitten toivottavasti viimein skoolata valmiille kodille takkatulen ääressä. Sitä odotellessa!

xx


// Renovation. Almost ready. Finally. More pics to come. Happy weekend!

REMONTTI UPDATE: MISSÄ MENNÄÄN?

Remontti on ottanut blogin hiljaiselosta huolimatta suuren harppauksen eteenpäin. Iso virstanpylväs saavutettiin, kun uusi keittiömme viimein saapui ja pääsimme purkamaan vanhan pois.


Uusi keittiömme Kitzeniltä oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen - se on täydellinen ja juuri sellainen, kuin suunnittelimme! Lämpimät kiitokset vielä Kitzenin Riijalle yhteistyöstä ja toiveidemme täyttämisestä. Kunhan sähkäri saa viimeisteltyä keittiön sähkötyöt ja asennettua työtason yläpuolelle tulevat valaisimet, on kauttaaltaan keittiön osalta valmista.

Kokonaisuudessaan remontin osalta on tähän mennessä tehty:

- Vanhojen väliseinien purku & uusien rakentaminen suunnitelman mukaisesti

- Uuden keittiön putki- ja sähkötyöt

- Takan purku

- Eteisen vanhojen kaappien purku

- Uuden vaatehuoneen rakentaminen vanhaan alkoviin

- Eteisen ja vaatehuoneen valaistuksen uusiminen

- Vanhan piian oven sulku ja levyttäminen umpeen

- Eteisen uuden avohyllyn rakentaminen

- Uuden keittiön asennus

- Vanhan keittiön purku

- Vanhan keittiön muuttaminen makuuhuoneeksi

Työlistalla vielä:

- Sähkötöiden viimeistely

- Uuden takan asennus

- Vaatehuoneen lasiovien asennus

- Seinien maalaus kauttaaltaan

- Uusien sisäovien asennus

- Lattian hionta & lakkaus

- Jalkalistojen asennus

Työlistaa on vielä tovi jäljellä, mutta loppusuora häämöttää jo. Tulevina viikkoina toivomme vaatehuoneen lasiovia ja uusia sisäovia saapuvaksi. Lattian hionta ja seinien pintamaalaus on seuraava iso steppi projektia. Sitten onkin jo melkein valmista. Sitä jo odotellessa…

Mahtavaa maanantaita ja ihanaa viikkoa! Kevät jo on kulman takana!

xx


REMONTTI UPDATE

Jo vain aika rientää! Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt tovi jos toinenkin. Uusi arki on alkanut sen verran vauhdikkaasti, että päivätöiden, sekä päiväkoti -ja remonttirumban lisäksi aikaa ei ole liiemmin ollut päivitellä mitään. Kaikki on kuitenkin sujunut hyvin ja remontti suurin piirtein suunnitelmien mukaan, vaikkakin tahti on uuden arjen myötä vähän verkkainen. Remonttifirma ja vanhempani ovat kuitenkin olleet projektissa korvaamaton apu. Ilman heitä tuskin olisimme saaneet aikaiseksi mitään.

reno.png


Pääsimme kuin pääsimmekin etenemään alkuperäisen suunnitelmamme mukaisesti (remontti osa I täällä) ja uutta keittiötä odottelemme jo saapuvaksi parin viikon kuluttua. Muutenkin kaikki on onneksemme sujunut ilman suurempia yllätyksiä. Työlista näyttää tällä erää tältä…

Tähän mennessä tehtyä:

- Vanhojen väliseinien purku & uusien rakentaminen suunnitelman mukaisesti

- Uuden keittiön putki- ja sähkötyöt

- Takan purku

- Eteisen vanhojen kaappien purku

- Uuden vaatehuoneen rakentaminen vanhaan alkoviin

- Eteisen ja vaatehuoneen valaistuksen uusiminen

- Vanhan piian oven sulku ja levyttäminen umpeen

- Eteisen uuden avohyllyn rakentaminen

Uusia ja vanhoja seiniä on myös tasoitettu ja pohjamaalaattu, ja hommaa tämän puitteissa riittää edelleen. Seuraavana työlistalla on keittiön valaistus ja seinien viimeistely.

Työlistalla vielä:

- Uuden takan asennus

- Uuden keittiön asennus

- Vanhan keittiön purku

- Vanhan keittiön muuttaminen makuuhuoneeksi

- Vaatehuoneen lasiovien asennus

- Seinien maalaus kauttaaltaan

- Uusien sisäovien asennus

- Lattian hionta

- Jalkalistojen asennus


Huh, kyllähän tässä on vielä tekemistä. Mutta hiljaa hyvä tulee?

Leppoisia sunnuntaipäiviä ja valmista kotia odotellessa!


xx