HAIR STUFF

Minulta kyseltiin taannoin, kuinka hoidan hiuksiani ja kuinka saan niistä niin kiiltävät ja hyväkuntoisen näköiset? Totta puhuen odotan ensi viikkoista kampaamokäyntiä, kuin kuuta nousevaa, sillä raskauden tuomat hormoonimuutokset ovat tehneet tehtävänsä myös kuontalolleni. Juuri nyt kärsin esim. järisyttävästä hiustenlähdöstä ja latvat kaipaavat kipeästi freesausta. Tässä kuitenkin muutama juttu, joilla uskon olevan vaikutusta kuontaloni kuntoon, vaikka lähtökohtaisesti minulla onkin luontaisesti vahvat ja hyväkuntoiset hiukset.

headband1.png

Eroon värikierteestä 

Nuoruusvuosina minut nähtiin pitkään tummanruskeassa tukassa, sittemmin olen kuitenkin palannut omaan väriini ja pitäytynyt siinä (viime syksyn hairahdusta lukuunottamatta). Nykyään hiuksiani ainoastaan raidoitetaan kevyesti. Tyviväri on omani. Vähäinen värjääminen on ehdottomasti vaikuttanut positiivisesti!

Vitamiinit

Veikkaan, että myös vitamiineilla (ravinnon lisäksi) on vaikutusta. Monivitamiini, sinkki ja d-vitamiini kuuluvat päivittäiseen vitamiinivarastooni. 

Öljyt & naamiot

Kotihoitona minulla on käytössä jatkuvasti hiusöljy ja naamio. Öljyä käytän päivittäin. Lisään sen kosteaan tukkaan. Naamiota käytän harvemmin, erityisesti silloin, kun hiukset tuntuvat kaipaavan tehokosteutusta. Tällä hetkellä hiusöljy ja naamio ovat molemmat Balmain:lta. Niitä voin lämmöllä suositella. Erityisesti öljyseerumi on kulkenut mukanani jo vuosia!

Ei rasitusta

Minut nähdään useimmiten hiukset auki. Arjessa käytän myös todella vähän hius- ja muotoilutuotteita. Hiukset föönään lähes päivittäin, mutta muuten hiukseni saavat olla "luonnontilassa" vailla turhaa rasitusta.

Säännölliset kampaamokäynnit lienee myös yksi positiivinen tekijä? Latvojen leikkaaminen tasaisin väliajoin pitää hiukset kunnossa ja kaksihaaraiset loitolla. Ensi viikkoa odotellessa!

xx

 

// My hair routines: 1) Keeping it natural 2) Eating my vitamins 3) Using masks, oils & serums 4) No daily strain 5) Visiting regularly a hairdresser.